Day 4

Päädyin eilisellä lenkillä miettimään historiaani lihavana. En jaksa uskoa, että minulla on mitään suurempaa psyykkistä syytä lihavuuteen, olen vaan syönyt enemmän, kuin kulutan ja tykkää herkuista. Itsekurini on maaaailman huonoin. Okei, noh, tästä päästään aiheeseen sokerinarkkaus, mutta ehkä siitä kirjoitan tuonnempana. Aloittaessani blogin ajattelin, etten kirjoita mitään historiikkia, mutta ehkä tämä on hyvä tapa jäsennellä itselleen niitä kohtia, joissa meni pieleen.

Olen ollut ala-asteelta asti pyöreä, muistan lihoneeni ja tietysti kasvaneeni noin 10kg vuodessa. Ala-asteella lihavuus ei juurikaan haitannut, enkä kiinnittänyt siihen mitään huomiotakaan, mutta ylä-asteella  tulin paljon tietoisemmaksi itsestäni. 8-luokalla aloitin ensimmäisen laihdutuskuurin. Äitini pyysi minua mukaan painon vartioihin ja tähän tarvitsin tietysti terkkarin luvan. Tuolloin muistan minua ihmetyttäneen suuresti terkkarin (jolla oli aina huulipunaa hampaissa ja reilusti ylipainoinen nainen) kommentin "Ai onko tässä nyt ajatuksena, että koulun pitäisi muka maksaa jotain?" ...no joo ei tosiaan tarvinnu. Painon vartioissa muistan laihtuneeni muutaman kilon, mutta leikki jäi sikseen.

Kuka haluaa näyttää ratsas-
taessaan tältä?

Ammattikoulussa ollen ollut kaikista lihvimmillani 82kg, se on aika paljon 166cm kroppaan. Opiskelin hevosen hoitajaksi ja ensimmäisen harjoittelun aikana aloin laihtumaan. Viimeisenä vuotena koulussa painoin 62kg, enkä ollut edes yrittänyt laihduttaa. Ei varmaan vaan ollut varaa mässäillä ja työt oli tosi fyysisiä. Tietysti tuolloin myös kuvioissa oli paljon alkoholia ja miehiä. Ha! Mitä muistoja alkoikin heräämään heti noilta vuosilta :P 

Amiksen jälkeen aloin taas turvota. Lähdin ulkomaille ravitallille töihin ja siellä ensin lihoin ja sitten laihduin. Tuolloin aloin kiinnostumaan urheilusta kävin lenkillä ja treenailin muutenkin, mutta aika kevyesti. Vuoden 2006 alussa astuessani armeijan palvelukseen painoin 65kg ja olin todella hyvässä tikissä. Armeija kuitenkin laski kuntoani ja nosti painoani. Päästyäni takaisin siviiliin painoin 72kg.

Intin jälkeen muutin uudelle paikkakunnalle ja en enää palannut oman alan hommiin, vaan menin varastotöihin. Tapasin ihanan miehen ja olin korviani myöten rakastunut ensimmäistä kertaa. Hankin itselleni ensimmäisen kuntosalijäsenyyden Elixiasta ja aloin lenkkeillä taas. Painoni putosi nopeasti 64 kiloon. Syksyllä 2007 muutin rakkauteni kanssa samaan asuntoon ja muutin täysin vieraalle paikkakunnalle. Työpaikkaa muutin sisäisellä siirrolla toiseen toimipisteeseen.

2007 

Uudella paikkakunnalla en tuntenut juuri ketään ja mieheni oli paljon töissä tai harrastuksissaan. Minulla oli todella paljon aikaa käsissäni, treenasin punttia, kävin kävelylenkeillä ja ryhmäliikunnoissa. Olin todella ylpeä saavutuksistani, seurasin syömisiäni ja liikkumistani Kiloklubin avulla, jota edelleenkin tänä päivänä pidän todella hyvänä palveluna. Vuosiin en ole sitä vaan käyttänyt.  2008 keväällä lähdimme avokkini kanssa 5 viikoksi Australiaan, siellä lihoin taas, mutta palattuani kotiin karistin kilot nopeasti.  Tuolloin tuntui, että olen löytänyt tasapainon elämääni ja syömisiini. Sisälläni kuitenkin  huusin yksinäisyyttä.

2008 syksyllä aloitin opiskelut ammattikorkeassa. Tuolloin painoin 62kg ja vanhat totutut ruoat ja liikunta kuuluivat elämääni. Nopeasti kuitenkin asuntolaelämä ja jatkuva ryypiskely alkoivat näkyä kropassani. Tuon aikaisia painojani en muista. 2009 talvella sain ensimmäisen paniikkikohtauksen, pelästyin todella, luulinkin tukevani hulluksi tai kuolevani.  Menin psykologin juttusille ja hän epäili kohtausten johtuvan elämäntavoistani ja sisäisestä pahasta olosta jota olin potenut jo kauan nykyisen avokkini kanssa. Keväällä päätin jättää avokkini. Aloin taas laihtumaan ja nauttimaan liikunnasta. Kohtaukset jäivät. 

2009 minulla oli paljon irtosuhteita ja elämäni oli kosteaa. Pystyin kuitenkin pitämään hyvän painon, koska aloitin juoksuharrastuksen ja rakastin sitä todella. Juoksin kymmeniä kilometrejä viikossa, treenasin puolimartonille. Kävin myös salilla. Kouluaikani 2008-2012 oli lihomista ja laihtumista vuoron perään. Laihduttamisen aloitin aina, kun oireita paniikkikohtauksista alkoi ilmaantua.

2010 kesä. Pidin itseäni lihavana. 

2010 meripäivillä tapasin nykyisen avopuolisoni ja 2011 keväällä muutin hänen luokseen. Liikunta ja terveellinen elämä jäi. Laihdutin välillä ja innostuin taas liikunnasta kunnes taas lihoin. Vuosien 2010-2012 aikana tuli karpattua, Juttailtua ja tehtyä kaikennäköistä, jotta saisin painoni pysymään kurissa. 

Aloittaessani karppauksen ja luettuani paljon aiheesta tajusin olevani riippuvainen sokerista. Karppaus avasi silmiäni monella tapaa ja pidinkin siitä kovasti. Ihoni ja hiukseni näyttivät upeilta ja olin fyysisesti hyvässä kunnossa. Aika pian kuitenkin kyllästyin siihen, että oli kamalan vaikeaa mennä mihinkään kylään tai lähteä reissuun, koska syöminen hiilarihöttömaailmassa Karppina oli todella vaikeaa. Aloin lihomaan.

Karppausta 2011. Pidin itseäni lihavana...

2012 keväällä aloitin Juttailun, rupesin käymään puntilla ja jopa nautin siitä. Ennen puntilla käyminen oli pakollinen paha, muu liikunta oli paljon hauskempaa. Laihduin 6 viikossa 8kg. Painoin "kuurin" loputtua 67kiloa. 

2012 syksyllä vaihdoin työpaikkaa. Lopetin fyysisen työn ja menin konttoriin istumaan. Meillä on tarjolla konvehteja, pullaa ja keksejä jatkuvasti. Mässäily pääsi valloilleen.  Remontoimme myös asuntoamme, kotona tuli syötyä paljon pikaruokaa ja naukkailtua pieniä snackejä ja juotua paljon olutta.

Kesä 2013 ja

Nykyhetki

Pikkujoulut 2012. Alkoi olla jo melkoinen vatsa. Tämä mekko
ei enää mahdu päälleni. 

Tässä istun nyt ja mietin kaikkia niitä syömiäni konvehteja muuta mättöä, joita olen imenyt kitusiini vuoden aikana ja minua oksettaa. En tiedä kuinka paljon painan nyt, mutta arvioisin painoni olevan jossain 80kg kieppeillä. En ole uskaltanut mennä vaa'alle. Helppo kieltää itseltään todellinen kunto, kun ei nää sitä lukemina, vaikka joka aamu vaatehuoneessani mietin, että mitä laittaisin päälleni, kun mikään ei mahdu...

Muistellessani näitä vuosia on kaikille niille yhteistä se, että olen syönyt muilta salaa ja ahminut. Oksentanut sitten ahmimaani ruokaa tunnon tuskissani. Olen ottanut yhden keksin jonka jälkeen olen tyhjentänyt koko jääkaapin. Sillä mitä syön ei ole väliä, kunhan syön vaan jotain. Läjä voileipiä, suklaata, sipsejä ja leivonnaisia saattoi mennä yhdeltä istumalta todella helposti. Jonkinlaista tyydytystä ilmeisesti siitä saan vaikka aina syödessäni mietinkin, ettei pitäisi. Yhteistä on myös se, että vaikka olen ollut normaalipainoinen, olen aina pitänyt itseäni lihavana.  Jokaisen viikon lopussa mietin aloittavani laihdutuksen maanantaina, aina kuitenkin vetävän puolipäivää ja illalla repsahtean. Monet työpäivät vedän pelkästään suklaan ja kahvin voimalla, enkä syö oikeaa ruokaa. Illalla tullessani tallilta, tyhjennän jääkaapin. Olen miettinyt hankkivani ammattiapua. 

 

Nyt eteenpäin pienin askelin. Suklaan syönnin lopettaminen on ensi askel, sekä aamulenkkeily ja proteiinipitoinen aamupala. Tästä pikkuhiljaa hiilaritietoisempaan syömiseen ja etsimään liikunnan iloa takaisin elämääni. Ei stressiä jos repsahtaa, mutta ei ahmimista. Terveys on suurin syyni, en halua enää mielenterveyteni horjuvan, enkä halua sairastua muihin lihavuuden aiheuttamiin sairauksiin.