Niin kauan kuin muistan olen syönyt salaa. Hiippaillut iltasella keittiöön, kun muut nukkuvat ja mutustellut keksejä. Syönyt koulusta tullessani välipalaksi monta leipää tai hampparia. Sama on jatkunut aikuisiällä, kun opiskeluaikaiset kämppikset eivät olleet paikalla, mässäilin ja jos omat ruuat loppuivat kesken, söin heidänkin ruokiaan. Silloin kun avopuolisoni nukkuu tai ei ole kotona, hain kaupasta ison määrän mässäiltävää tai söin puolikkaan pussin ruispaloja. Söin siis ihan mitä vaan mitä saatavilla oli, se mitä söin ei ollut merkityksellistä vaan jotain piti syödä.
Miksi nyt kirjoitan tästä? Olen syönyt tällä viikolla salaa töissä. Olen "salakuljettanut" keksejä huoneeseeni ja syönyt konvehtikipon pöydältäni tyhjäksi pari kertaa. Pääni sanoo ei ja joo. En pysty hillitsemään itseäni. Pitääkö mun lopettaa työni, jotta pääsen pois tästä kierteestä? Ehkä nyt aluksi kuitenkin vien sen konvehtiastian pois huoneestani, sanoi pomo mitä tahansa.
Itkettää. Olen pitänyt tätä blogia nyt 24 päivää ja 24 päivää olen opetellut elämänmuutosta. Lyhyt aika, tiedän. Mä haluan pärjätä paremmin ja se aiheuttaa toivottomuutta.
Tuttu juttu. Hauskaahan siinä on se, että sen kuitenkin näkee kaikki jos syö "salaa". Eli vaikka mäkin söin koulussa ja muitten nähden järkevästi, niin jostainhan ne kilot koko ajan tuohon lanteille tuli. Ei tarvi olla penaalin terävin kynä että tajuaa että tuo syö liikaa.
VastaaPoistaMä söin salaa mun kämppiksiltä. Kauppakasseja tyhjentäessä koitin salaillen jättää kassiin ne suklaalevyt ja karkkipussit ja vein ne sitten omaan huoneeseen. Siellä oman huoneen turvassa niitä sai mussutella rauhassa.
-Kaukaa Kaunis